Lisääkö suonensisäiseen käyttöön siirtyminen riskiä riippuvuuteen Subutexin kohdalla?

VinkkiJanne
15.10.2020

Olen käyttänyt Subutexia noin 4-8mg joka kuukausi tai vähemmän, 99% kerroilla nokkaan, paitsi välillä kun (vanhat) kaverit ovat heittäneet mulle hihaan.

Välillä 2-5kk taukoja ja joku 6 vuotta käyttänyt epäsäännöllisesti, onko mahdollissuuta riippuvuuteen, jos vedän muutaman itse suoneen?

Hei. Riippuvuus on monen tekijän summa ja siihen ei vaikuta vain aine ja käyttötapa. Mukana on myös yksilöllisiä tekijöitä ja ympäristötekijöitä. Siksi on vaikea antaa mitään tyhjentävää vastausta, että mitenhän tämä olisi juuri sinun tapauksessasi. Ainahan riippuvuuteen on jonkinlainen mahdollisuus ja useamman tekijän summana sitten päädytään erilaisiin lopputuloksiin. Voi tässä silti jotain yleisempiä linjoja pohtia.

Tietenkin iv-käyttö on koukuttavampaa kuin muut käyttötavat. Kuulostaa siltä, että käyttäessä subua nuuskaamalla, olet tähän asti pystynyt kontrolloimaan käyttöäsi. Kuvailet, että käyttö on kivaa. Jos subu antaa nuuskaamallakin sen mitä haet, niin miksi oikeastaan opetella ollenkaan pistokäyttöä. Jos olet saanut pidettyä ylimääräisen käytön poissa, niin miksi ottaa nyt ylimääräinen askel riskialttiimpaan suuntaan.

Kannattaa ottaa myös huomioon, että vaikka käyttö olisi pysynyt useamman vuoden hallinnassa, niin elämässä voi aina välillä tulla huonompia ja parempia aikoja. Jos sattuu tulee huonompi aika, jolloin on vähemmän suojaavia tekijöitä riippuvuuden muodostumista vastaan, niin riippuvuudelle altistavat tekijät, kuten iv-käyttö, voi alkaa viemään käyttöä hallitsemattomaan suuntaan.

Lisäksi tuli mieleen, että jos sinulla on joitain kavereita, jotka heittävät hihaan ja opettelet itsekin pistämään, niin aleneeko kynnyksesi alkaa heidän seurassa heittämään hihaan useammin. Onko sinulla toisaalta kavereita, jotka eivät samalla tavalla hyväksyisi hihaan heittämistä? Voisiko tämä valinta ohjata sinua kaveripiiristä toiseen?

Yleensäkin suositellaan haittoja vähentävänä toimenpiteenä, että vaihtaisi iv-käytön nuuskaamiseen. Nyt kun tämän osalta ikään kuin olet jo perillä, niin suosittelen, että et lähtisi opettelemaan pistokäyttöä, vaan pysyisit nuuskaamisessa. Pistämisen opettelu ei ole vaikeaa, mutta on vaikeampaa opettaa itsensä olemaan pistämättä, kun sen kerran osaa.

Kysyttävää päihteiden käytöstä tai riskien ja haittojen vähentämisestä? Ota yhteyttä verkkoterveysneuvontaan.