Metyylifenidaatti ja sormenpäiden tummuminen

VinkkiJanne
12.4.2019

Käytän metyylifenidaattia harvoin IV:nä ja toisinaan nasaalisesti tai syöden. Varsinkin IV-käytössä alkavat sormenjälkeni tummua joistain sormista ja tummuminen jää pysyväksi joksikin aikaa käytön jälkeen. Tummuneelta kohdalta iho kuivuu ja hilseilee/kuoriutuu pois, kun terveempi tummumaton kerros kasvaa alta. Tätä sormenjälkien tummumista tapahtuu myös joskus metyylifenidaattia syöden. Tummuminen on yleensä ensi-oire, jota saattaa seurata lievää puutumista tai pistelyä sormissa, mutta yleensä se jää tuohon sormenjälkien urien tummumiseen. Ääreisverenkierron häiriintymisestä kai tässä on kyse, luulen. Kuinka vaarallisia nämä oireet ovat ja mitä voin tehdä oireiden ehkäisemiseksi tai hoitamiseksi? Missä vaiheessa on aiheellista ottaa lääkäriin yhteyttä? En tarvitse stimulantteja lääkekäyttöön, joten voisin olla käyttämättäkin, ja luultavasti pitäydyn käytöstä, jos nämä sormien tummumiset pahentuu.

Tästä ei löytynyt oikein varmuutta, että mistä voisi olla kyse. Metyylifenidaattia sisältävien lääkevalmisteiden valmisteyhteenvedoissa luetellaan haittavaikutuksia ja hyvin harvinaisena verisuoniston haittavaikutuksena mainitaan Raynaud’n oireyhtymä. Kyseinen oireyhtymä kuulostaa tosin täysin päinvastaiselta, koska siinä sormenpäät menevät valkoisiksi.

Sitten kun hakee googlettaa hakusanoilla ”hyperpigmentation and methylphenidate” niin löytyy mainintoja, että tällaista haittavaikutusta on ilmennyt. Hyperpigmentaatio eli tummuminen voi liittyä moniin eri sairauksiin ja on vaikea arvella mihin elimeen haittavaikutus kohdistuu ja kuinka vakavasta oireesta on kyse. Valokuva sormenpäistä voisi ehkä auttanut hahmottamaan asiaa paremmin. Tässä esimerkiksi tämä yhdysvaltalainen sivusto antaa hieman ristiriitaista tietoa. Toisaalta hyperpigmentaatio luokitellaan lieviin haittavaikutuksiin, mutta toisaalta ääreisverenkiertoa ja Raynaud’n oireyhtymää käsittelevässä osiossa sanotaan, että oireet ovat yleensä lieviä ja ne poistuvat annosta vähentämällä tai lääkityksen lopettamalla, mutta jos puutumista tai muutoksia ihon värissä ilmenee, niin tulisi hakeutua välittömästi lääkäriin. https://www.pdr.net/drug-summary/ritalin?druglabelid=1989

Mietin myös, että käytätkö sterifiltteriä pistäessä? Mietin siis voisiko tämä osittain liittyä siihen, että sidosaineet päätyvät ääreisverenkiertoon ja aiheuttavat siellä tällaisen oireen. Mainitsit tosin, että oire ilmenee joskus metyylifenidaattia syödessäkin ja oireesta löytyy mainintoja metyylifenidaatin lääkekäytön haittavaikutuksena, mikä viittaisi siihen, ettei asia liittyisi ainakaan pelkästään IV-käyttötapaan. Mietin kuitenkin voisiko sterifiltterin käyttö vähentää oiretta.

Kokonaisuuteen vaikuttaa myös, onko sinulla mitään todettuja sairauksia?

Kysyttävää päihteiden käytöstä tai riskien ja haittojen vähentämisestä? Ota yhteyttä verkkoterveysneuvontaan.