Erilaiset tavat toteuttaa ainetunnistus

Ainetunnistustoimintaa on ollut Euroopassa jo 1990-luvun alkupuolelta asti. Suomessa ainetunnistusta ei kuitenkaan vielä ole. Asiaa edistettiin Muunto-hankkeessa, mutta lainsäädännön puutteet jarruttivat hankkeen tavoitteiden toteuttamista. 

Yksi tapa kokeilla ainetunnistuksen toimivuutta Suomessa voisi olla yhdistää se terveysneuvontapisteiden toimintaan. Näyte tuotaisiin terveysneuvontapisteeseen, josta se lähetettäisiin laboratorioon analysoitavaksi. Laboratorio lähettäisi analyysituloksen terveysneuvontapisteeseen, josta se kerrottaisiin näytteen tuojalle.

Festarien tai klubien yhteydessä tapahtuvan ainetunnistuksen toteuttamiseen liittyy useampia haasteita kuin toimipisteissä tapahtuvaan tunnistuspalveluun. Näytteen lähettämiseen postin kautta liittyy ongelmia lainsäädännön kannalta ja sen anonyymi toteuttaminen nykyisellä lainsäädännöllä ei välttämättä onnistu.

Haasteita ja ratkaisuehdotuksia 

Keskeinen haaste ainetunnistustoiminnalle on tällä hetkellä se, että laittoman alkuperän omaavan huumausaineen hankkimiseen ei ole laissa määritelty luvanvaraista menettelyä.

Ainetunnistuksen toteutukseen löytyy kuitenkin monenlaisia malleja eri maista. Joissakin maissa on tehty yhteystyötä poliisin kanssa: poliisi on sovitusti tullut takavarikoimaan palveluun luovutetut aineet ja toimittanut ne laboratorioon. Laboratorio on kertonut tulokset poliisille ja poliisi on välittänyt ne edelleen ainetunnistuspalvelun henkilökunnalle.  

Tälläkin hetkellä huumausaineita päätyy toisinaan sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökunnan haltuun (katso esim. KHO:2018:93). Kun käsittelylupaa ei ole, tulee noudattaa huumausainelaissa määriteltyä luovuttamisvelvollisuutta, jonka mukaan huumausaineet tulee viipymättä luovuttaa poliisille taikka tulli- tai rajavartioviranomaiselle. 

Ainetunnistuspalvelun toteuttaminen tällä tavoin edellyttäisi takavarikoimiseen oikeutettujen tahojen yhteistyöhalukkuutta. Pohjimmiltaan palvelun järjestämisessä on kuitenkin kyse poliittisesta tahdosta: tiukasta huumausainelainsäädännöstä huolimatta ainetunnistuspalvelu on onnistuttu toteuttamaan jo yli kymmenessä Euroopan maassa. 

Toinen vaihtoehto voisi olla sellaisen analyysimenetelmän hyödyntäminen, jolla analyysin voi tehdä ilman, että palvelun henkilökunnan tarvitsee vastaanottaa tai käsitellä huumausainetta. Tähän ratkaisuun on päädytty esimerkiksi Italiassa. Myös Uudessa Seelannissa tehtiin ainetunnistusta ennen lakimuutosta niin, että henkilökunta ei koskenut huumausaineisiin vaan ainoastaan ohjasi henkilöitä itse käyttämään analyysilaitetta ja avusti tulosten tulkinnassa.